Kun presidenttiehdokas Sauli Niinistö ilmoitti oman kantansa laittomista lakoista, ollen laittomien lakkojen sakkojen korottamisen kannalla, heräsivät ammattiyhdistysten lakkokenraalit talviunestaan. Ammattiliitto Pron puheenjohtajan Antti Rinne, AKT  puheenjohtaja Timo Räty sekä Teamin Timo Vallittu huomasivat hetkensä koittaneet ja yrittävät nyt kantaa oman kortensa presidentinvaalitaistoon.

Heitä ei kiinnosta nyt se, että ei Niinistöllä ole mitään huomauttamista työntekijän lakko-oikeuteen työtaistelun äärimmäisenä keinona, mutta laittomuuksiin hän puuttuisi terhakammin. Minusta olisi kyllä äärimmäisen ihmeellistä jos presidenttiehdokas olisi laittomien lakkojen tai muidenkaan laittomuuksien hyväksyvällä kannalla.

Ihmettelen enemmän lakkokenraalien rajua ulostuloa laittomuuksien puolustajina, ovathan he niitä sopimusyhteiskunnan kivijalkoja ja takuumiehiä. Miehiä, jotka saavat leipänsä sopimisen kautta – ei laittomuuksiin yllyttämisestä.

Toinen punakoneen käynnistysyritys on ehdottomasti valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen haaste muille puolueille ja presidenttiehdokkaille veronkorotustalkoisiin. Nämä talkoot on suunniteltu vain varakkaille ihmisille, sen enempää määrittelemättä sitä, missä se varakkaan kansalaisen raja kulkee.

Eli tehtäisiin valtionvarainministerin työt tästä eteenpäin talkoilla, tai ainakin silloin kun on ikäviä uutisia kansalaisille? Populismia sanon minä, koska yleisesti on tiedossa, että Suomessa on niin vähän rikkaita ihmisiä, että saadut laskennalliset verotulojen lisäykset ovat valtiontalouden kannalta nimellisiä. Ottaen huomioon vielä sen tosiasian, että tässä rikkaiden kansanosassa osataan verosuunnittelun alkeet sen verran hyvin, että vaikea on kuvitella valtiolle kovin muhkeaa saalista.

Eroa viime hallituskauden valtionvarainministeri Jyrki Kataisen toimiin työttömyyden estämiseksi ja sen haittojen hoitamiseksi on paljon. Siinä missä Katainen halusi lisätä työllistämisen edellytyksiä verovarojen kasvattamiseksi, niin Urpilainen haluaa vain verottaa kansalaisia lisää ja torjua vielä menojen leikkaukset. Nähtäväksi jää, onko tämän operaation saldo edes positiivinen ja onko edessä sen vuoksi demareilla taas yhden vaalilupauksen rikkominen. Nimittäin arvonlisäveron korottaminen on sellainen talkoo johon kaikki osallistuvat.

Näin jälkikäteen on helppo todeta, että se Lipposen PÖÖÖ-video olisi saanut jäädä tekemättä ja sen mukana demareiden gallupkannatus romahtamatta. Nyt on ilmassa vähän sellaista henkeä, että demareiden leireissä paniikki leviää ja silloin selvät asiat sotketaan ja vaikeat jätetään sijoilleen.

Olemme nähkääs kohta sellaisen tosiasian edessä, että vasemmisto joutuu päättämään millaisen porvarin taakse he menevät presidentinvaalien toisella kierroksella. Onko ehdokas hallituspuolueesta vai oppositiosta. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

”Puukko vääntyy makeasti haavassa”, oli eräs uutisotsikko sunnuntain 15.3. Kouvolan Sanomissa. Koko juttu puistatti. Kansanedustaja Sinikka Hurskaisen suulla demarit pitivät demokratian voittona sitä, että palkansaajajärjestöt pystyivät vaikuttamaan hallituksen tekemiin, tulevaisuuden kannalta tärkeisiin päätöksiin. Demarit mieluusti unohtavat sen, että tärkeintä eläkekysymyksessä oli sopimukseen pääsy, ja että se etenee nyt Rantalan työryhmän kautta laajalla pohjalla. Hurskaisen näkemys kansanvallan voitosta on todellista puppua. Kansanvallan voitto on yhteisymmärrys siitä, että suomalaisten työssä jaksamista täytyy pidentää.

Demareiden haikailu vanhaan aikaan, jolloin he sopivat työmarkkinajärjestöjen kanssa asioista ja toivat ne sitten tiedoksi eduskuntaan, on tänä päivänä vähintäänkin eriskummallista. Myös puheenjohtaja Jutta Urpilaisen uhkaus yleislakosta kesken välikysymyskeskusteluiden oli outo. Eipä oikein tiennyt puhuiko puolueen puheenjohtaja vai palkansaajajärjestöpamppu. Oppositiojohtajan tehtävä on tuoda esille muita varteenotettavia vaihtoehtoja ongelmien ratkaisemiseksi, jolleivät hallituksen keinot kelpaa. Yleislakollako suomalaisten työurat olisivat pidentyneet?

Suomi on ajautumassa ehkä sodan jälkeisen ajan suurimpaan taloudelliseen kriisiin. Sanon näin, koska emme pysty vaikuttamaan asioihin siinä määrin kuin pitäisi. Puuttumalla yhteiskunnan kulurakenteisiin voimme jotakin tilanteen eteen tehdä. Välikysymysten ja laajan yhteistyön puuttumisen kautta ei näin suuren kokoluokan haasteita kuitenkaan ratkota.

Rakenteellisia uudistuksia ovat mm. työurien pidentäminen, palvelutuotannon tehostaminen, opiskeluaikojen lyhentäminen, kansalaisten terveyden ja toimintakyvyn kohentaminen sekä eläkejärjestelmän kestävyydestä huolehtiminen. Jollei rakenteisiin nyt puututa, ovat edessä vieläkin tuskallisemmat valtion menojen leikkaamiset. Suomen luisuminen hallitsemattomaan velkakierteeseen on katkaistava heti sekä saatava tulot ja menot jonkinlaiseen tasapainoon. Tulevaisuutta ei voi perustaa pelkän velkarahan varaan.

Se, millaisia ratkaisuja ja päätöksiä teemme tänä päivänä, vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Nyt rakennetaan yhteiskuntaa myös tuleville sukupolville. Eläkeratkaisutkin kuuluvat siihen. Yhteiskunnallemme ja sen hyvinvoinnille on eduksi, että myös lapsemme ja lapsenlapsemme kokevat työnteon ja työeläkemaksujen maksamisen mielekkäänä. Vain siten pystymme takaamaan jatkossa toimivan vanhustenhuollon, päivähoidon, sosiaaliturvan sekä eläkejärjestelmän. Panoksena on siis koko hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden palveluiden kirjo, ei vain tämän päivän valtapolitiikka.

Sisäministeriön kansliapäällikön nimittämisestä on tullut ongelma. Valtioneuvoston yksimielisesti tukema sitoutumaton Ilkka Laitinen ei kelpaa presidentillemme, vaan hän haluaa paikalle Demarin. Siis edelleen muuten pätevä tai demari, milloin pääsemme tästä tavasta eroon. Totuuden nimessä olen tavannut kyllä Halosen ehdokkaan Ritva Viljasen ja kyllä hän varmaan hommassa pärjäisi, mutta miksi hän edes sille paikalle haluaisi, kun valtioneuvoston tukea takana ei ole. Halosen logiikkaa on vaikea ymmärtää tässä tapauksessa, jos tarkoituksena ei ole saada mahdollisimman monta demaria hyvälle paikalle, ennen oman kauden loppua. Mielestäni Kataisen vaatimus ”valta ja vastuu samaan paikkaan” on vähintäänkin kohtuullinen. Istuvien ministerien ja kansliapäälliköiden saumaton yhteistyö ja luottamus on ehdottoman tärkeää. Mielestäni asiaan puuttuminen Presidentin taholta muuten kuin leimasimena, on turhaa kiukuttelua. Hän ei tee kuin karhunpalveluksen Viljaselle ja hänen uralleen.

Vaalit lähestyvät ja kaikenlaista vaalityötä tehdään, jokainen omalla sarallaan. Presidentti Halosen nimitysasiaan puuttuminen voidaan katsoa kuuluvaksi osaksi hänen työtään tai sitten myös eräänlaiseksi vaalityöksi, puolustamalla naista valtioneuvostoa vastaan. Minusta vaan nämä omien aatesiskojen ja -veljien läpinuijiminen väkisin ei enää kuulu tähän päivään. Avoimuutta kun on vaadittu pitkin kevättä ja kesää yhteen jos toiseenkin asiaan. Mielestäni viisasten kiven tulisi löytyä tässäkin asiassa nopeasti, jotta suuremmilta kohuilta säästyttäisiin.

Hiukan vanhempi asia on tuoreen demarijohtajan, Jutta Urpilaisen esiin nostama maksuton päivähoito. Sen verran nopea ja räväkkä Jutan aloitusvaatimus oli, että taisi yllättää koko poliittisen kenttäväen. Mukaan lukien oman peruskenttäväen, eihän asiasta puhuttu mitään oman vallassaoloajan aikana. Kunta päättäjille, niin demareille kuin muillekin, asian nieleminen on aika vaikeaa. Yleisesti tiedossa kun on, että haasteita tulevaisuudessa aiheuttaa enemmän vanhustenhuolto ja terveydenhuolto, kuin mikään muu sektori. Miksi siis nyt yhtäkkiä keskittyä päivähoitoon, kun siellä tehtiin jo aikaisemmin huomattavia tulonsiirtoja heikommassa taloudellisessa asemassa olevien perheiden suuntaan?

Tietty demarilogiikka asian takana kyllä on. Antti Kalliomäen ollessa opetusministerinä, demarit vaativat eheytettyä koulupäivää lapsillemme. Lapset menisivät kouluun aamulla ja tulisivat koulusta kotiin aina vasta iltapäivästä, kun vanhempien työpäivä loppuu. Päivä täytettäisiin koululla ja erilaisella kerhotoiminnalla. Lasten ohjaaminen kokonaisvaltaisesti kunnan hoidettavaksi on ihmeellinen demaripäähänpinttymä. Eikö lastenhoito ja kasvatus tulisi kuulua ensisijaisesti vanhemmille? Miksi lapset eivät saisi olla kotona? Hyvinhän mekin, aikaisemmat sukupolvet, olemme sieltä selviytyneet ja elämme täysin normaalia elämää..