Kouvolan Sanomissa oli tänä aamuna uutisoinnin keihään kärki kohdistettu kuntaliitoksen alkuvaiheen pikku erimielisyyteen. Keskustalaiset kunnat Elimäki ja Valkeala ovat päättäneet aloittaa investointeja, jotka ovat olleet heille itselleen liian suuria tähän päivään mennessä. Tämä siitäkin huolimatta, että he saivat kuntaliitosneuvotteluissa omia erityisehtojaan läpi. Nämä investoinnit eivät silloin sinne reunaehtoneuvotteluihin kuuluneet, miksi ne nyt sitten tulevat esiin?

Mielestäni muutosjohtaja Lauri Lamminmäki kommentoi kohua onnistuneesti sanomalla, että kaikkien uusien investointien tarve tulisi arvioida uuden kunnan näkökulmasta ja unohtaa kotipesään tuijottaminen. Se että, onko tämä esim. tekonurmi investointi iso investointi vai ei, on kyllä harkinnan arvoinen asia. Joka tapauksessa liian iso tähän asti Elimäelle. Valkealan aloittama Tykkimäki – Saarento alueen hyvinvointialueen saneeraushanke taas on sitä vastoin suurhanke, jolla on vaikutusta alueemme ulkopuolelle. Joka tapauksessa mikäli kaikki kunnat tekisivät samoin, olisi uuden suurkunnan investointivarat mahdollisesti kiinni hajautetuissa, pienissä ja hyvin paikallisissa hankkeissa. Saattaahan olla, että jotain suurempaakin ja välttämätöntä investoitavaa saattaa ilmentyä hyvinkin nopeasti uudelle Kouvolalle.

Edustajakollegani Markku Pakkanen otti viikolla kantaa uuden kunnan perustamiseen kehottamalla tekemään suunnitelmat valmiiksi aina vuoteen 2013 asti. Hieno ehdotus/vaatimus, mutta onko se edes realistinen? Tämänhetkinen aika menee virkamiehillä kyllä suunnitelmien tekemiseen pelkkää yhteenliittymistä silmälläpitäen, aikaa on todella vähän siihenkin. Ymmärrän kyllä suunnitelmien vaateen vuoteen 2013 asti, mutta pidän viisaampana tehdä yhteiset suunnitelmat yhdessä, eli heti sitten vaalien jälkeen. Kysyä voidaan aiheellisesti myös, olisiko koko hanke onnistunut, mikäli jollakin kunnalla esim. Kouvolalla olisi ne ollut esittää valmiina? Itselläni on sellainen epäilys, että se olisi enemmänkin lisännyt epäilijöiden määrää, kuin vauhdittanut neuvotteluita…

Niin tai näin, aina väärin päin. Sanoin jo heti yhdistymisen alkumetreillä, että kaikista asioista emme tule olemaan samaa mieltä. Nyt olisi viisautta poliitikkojen pitäytyä sovituissa asioissa, eikä tuoda uusia esityksiä agendalle ennen yhteisiä vaaleja. Mielestäni olisi viisautta jättää kaikki suuret asiat visioitavaksi yhteiselle valtuustollemme. Tämä vielä niin, että uudet valtuutetut pystyisivät aloittamaan työnsä mahdollisimman puhtaalta pöydältä. Töitä ja haasteita riittää varmasti muutenkin.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen suomi kokoomusta ja väitti meidän ministereiden vaarantavan hallituksen tulevaisuuden. Hieman ihmetyttää moinen lausunto. Minusta hallituksen yhteinen vastuunkanto vaikeistakin asioista on sujunut esimerkillisen hyvin. Eri asia on, mitä vaikuttaa keskustan omat sisäiset riidat, joita Korhonen on mestari itse aiheuttamaan. Kuinka kauan Pääministeri Matti Vanhanen jaksaa olla selittelemässä Korhosen lausuntoja, onhan hänellä paljon muutakin selittelemistä juuri nyt.

Ymmärrän hyvin, että Korhonen on vaikeuksissa kannatuksen säilymisen kanssa Itä-Lapissa, kun metsäteollisuuden globaali rakennemuutos siellä runtelee niin työpaikkoja kuin Keskustan uskottavuutta. Mutta miksi siitä pitää syyttää Kokoomusta? Mitä Kokoomus asialle mahtaa, jos Keskustalla on ongelmia?. Mielestäni puoluesihteerin tehtävä olisi mieluummin tukea hallitusta ja omia ministereitään pahimmalla hetkellä kuin ampua raukkamaisesti kylkeen hallitusyhteistyöstä. Korhosen tulisi muistaa, että politiikkaan kuuluu myös ikävien asioiden hoitaminen. Silloin on entistäkin tärkeämpää hyvä henki ja sujuva yhteistyö.

Korhonen kertoo motiivikseen, että puolueen kenttäväki on erittäin tyytymätön yhteistyöhön Kokoomuksen kanssa. Sivusta näyttää kyllä siltä, että Korhosella itsellään on vaikeuksia olla yhteistyössä niin omien kuin vieraidenkin kanssa. Hänen epätoivoiset yrityksensä seistä koko ajan kahdella pallilla on kyllä havaittu ympäri valtakuntaa. Välillä hän seisoo hallitusohjelman takana ja välillä on kansanmiehenä arvostelemassa sitä, vaikka sen toteutuksen takuumiehenä on oma pääministeri Matti Vanhanen. En yhtään ihmettelisi vaikka Lapissa syntynyt Kemijärven kansanliike erottuisi omaksi poliittiseksi puolueeksi, jonka tarkoituksena olisi ajaa vain Lapinkansan etuja. Niin epäloogisena pidän Korhosen omaa toimintaa, että ihmettelen kuinka lapissa asuva Keskustan kannattaja voi koskaan tietää mikä on hallituksen kanta tärkeisiin asioihin, jos puoluesihteeri on aina naama väärinpäin.

Kokoomusväelle Korhosen ulostulot omissa asioissaan on toki jo tuttua puuhastelua. Hallitusyhteistyö sujuu tällä hetkellä erittäin hyvin, vaikka pientä politikointia aina välillä näin ilmaantuu. Ei syytä siis huoleen. Korhosen epäilyt siitä, että hallitusyhteistyö ei mahdollisesti kestä koko vaalikautta voidaan laittaa hänen oman asemansa epävarmuuden piikkiin. Kestääkö se tätä vaalikautta?

Tilaa sähköpostiin

Ladataan...Ladataan...


Järjestä artikkelit

Jaa |