Kouvolan kaupunginhallitus kokoontui eilen illalla (23.1 ) keskustelemaan  Aimo Ahdin käräjäoikeuden tuomiosta lahjuksen ottamisesta.  Siitä kuinka se vaikuttaa Ahdin asemaan viranhaltijana. Syyttäjä ei vaatinut viraltapanoa eikä käräjäoikeus senkään vuoksi tällaista vaihtoehtoa voinut edes harkita.

Asiaan pyydettiin kuntaliiton lakimiehen Heikki Harjulan kommenttia keskustelun pohjaksi.

Hänen lausuntonsa on kahden sivun mittainen, mutta hän mm lausuu seuraavaa. ”Kun lahjustuomio ei ole lainvoimainen ja Ahdille tuomittu rangaistus on melko lievä, irtisanominen tai purku ei voine tulla kysymykseen. Ainakin riski toimenpiteiden laillisuudesta olisi ilmeinen.

Liki kahdentunnin mittaisen pohdinnan jälkeen kaupunginhallitus tuli äänestyksen jälkeen lopputulemaan, että merkitään käräjäoikeuden tuomio tiedoksi ja jäädään odottamaan lainvoimaista päätöstä hovioikeudesta.

Aamun lehdessä, ihmeekseni, kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki kommentoi kaupunginhallituksen päätöstä käsien pesuksi ja vastuun pakoiluksi. Käsittely oli kyllä kummallinen kun hän itse ei pystynyt tekemään päätöksen pohjaksi omaa esitystään vaan muotoili sen käydyn keskustelun perusteella. Ja kokouksen jälkeen sanoutui siitä sitten muodollisesti irti arvostelemalla hallituksen päätöstä eli omaa esitystään.

Osa kaupungin hallituksen jäsenistä olisi halunnut tehdä Erillisen sopimuksen kuntaliiton lausunnosta huolimatta. Halu näpäyttää Ahtia elää siis voimakkaana edelleen. Samanlaistahan se oli jo silloin vanhan Kouvolan aikaan, yhtä hiekan kaivamista jalkojen alta. Ei sopinut, että Ahti ja Kouvola tekivät elinkeinopolitiikkaa joka synnytti työpaikkoja seutukunnalle, vaan aina piti yrittää saavutuksia jollain tavalla himmentää.

Totuuden nimessä täytyy sanoa, että harmaaksi seinäruusuksi Ahtia ei voi kaupunginjohtajana sanoa. Sattui ja tapahtui milloin mitäkin, mutta totuuden nimessä on sanottava – tuloksiakin syntyi! Mielestäni Aimon kohdalla voidaan sanoa, että hyödyt ovat olleet haittoja suuremmat.  

On selvää, että virkamiehen on toimissaan käyttäydyttävä nuhteettomasti. Samalla on kuitenkin myös muistettava, että ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan. Itse en olisi kovinkaan vakuuttunut, että käräjäoikeuden tuomio jää voimaan sellaisenaan. Niin huteralla pohjalla se on.

On valitettavaa, että Kouvolan Kiina- asiat eivät lähteneet sellaiseen lentoon kuin halusimme. Kuitenkin on hyvä muistaa, että ne olivat vain pieni osa Kouvolan logistiikkatoimialaa, joka tuotti Kouvolan kassaan miljoonia euroja.

Paikallisten karvalakkituomioistuinten aika on mielestäni ohi. Kouvolalaisena olen huolissani siitä, mitä elinkeinopolitiikan tai minkä tahansa muun toimialan kehitykselle käy, jos alamme kivittämään niitä, jotka ovat jotain yrittäneet asioiden eteen tehdä. Yhdessä eteenpäin toista tukien tulee parempaa jälkeä. Vanhat kaunat tulisi nyt viimeistää heittää roskakoppaan.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on nyt siis käyty. Tulos oli kokoomuslaisittain maireaa luettavaa. Sanon näin, vaikka äänet olivat Sauli Niinistön ansiota ja eivät siis mittaa puolueen kannatusta, vaan henkilön. Tämä on vanha totuus ja siksi siihen on luottaminen.

Muutaman huomion voi kuitenkin vaalien tuloksesta tehdä, olihan lopputulos monessa mielessä historiallinen. Vaalien voittajiksi toiselle kierrokselle nousivat mielestäni positiiviset, eteenpäin menevät ja tulevaisuutta edustavat ehdokkaat Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto. Ei syntynyt perinteistä oikeisto/ vasemmisto asetelmaa johon esimerkiksi Paavo Lipponen oli itsensä valmistanut.

Vaalien yhdeksi ilmiöksi voidaan sanoa vasemmiston luisumista vain reilun 12 % kannatukseen. Se on niin alhainen, että en pysty sitä vielä kunnolla ymmärtämään. Tarkoitan perinteistä vasemmistoa, en siis laske mukaan Vihreitä, vaikka ne sinne aika usein kuuluisivatkin.

Ei ollut enää edes Jytkyn aika. En väitä, että Soinin kannatuslukemat kuvaisivat puolueen kannatusta, mutta jotenkin tuntuu siltä, että perinteiset Keskustan kannattajat ovat antaneet jo hieman jätevesiasetusta anteeksi ja nyt palaamassa ruotuun. Kiitos kuuluu Paavo Väyryselle ja hänen masinoimalle kenttäorganisaatiolle.

Liikkuvia ääniä oli taas paljon, mutta nyt ne eivät  jääneet Soinin haaviin. Toki ei vaalikampanjaa voi menestyksellisesti hoitaakaan lomailemalla, vaan töitä olisi tarvinnut tehdä Soininkin. Ei riitä, että vaalipäällikkö ja muutama kansanedustaja vakuuttavat ehdokkaan olevan tosissaan, jos se ei ehdokkaasta itsestään näy. Häviö Vihreille, perussuomalaisten arkkivihollisille, ei varmasti kuulunut suunnitelmiin.

Pekka Haaviston eteneminen toiselle kierrokselle oli vanhan Jytkyn veroinen menestystarina. Selvältä takamatkalta varteenotettavaksi haastajaksi muutamassa kuukaudessa on loisto suoritus. Varsinkin nuoret, ei niin puoluesidonnaiset, tuntuivat olevan Haavisto takana.

Eva Biaudeen kampanjan yhtä pääsanoman käsittelyä ihmettelin, hän kyllä saarnasi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta, mutta toivoi saavansa naiset itseään äänestämään. Eva Biaude siis esiintyy sen puolesta, että sukupuoli ei olisi ratkaiseva asia henkilövalinnoissa, vaan henkilön ominaisuudet. Hän kuitenkin toivoi sukupuolisidonnaista äänestyskäyttäytymistä itsensä hyväksi. Sanoman aitous jäi ainakin minulle hieman avoimeksi.

Kun presidenttiehdokas Sauli Niinistö ilmoitti oman kantansa laittomista lakoista, ollen laittomien lakkojen sakkojen korottamisen kannalla, heräsivät ammattiyhdistysten lakkokenraalit talviunestaan. Ammattiliitto Pron puheenjohtajan Antti Rinne, AKT  puheenjohtaja Timo Räty sekä Teamin Timo Vallittu huomasivat hetkensä koittaneet ja yrittävät nyt kantaa oman kortensa presidentinvaalitaistoon.

Heitä ei kiinnosta nyt se, että ei Niinistöllä ole mitään huomauttamista työntekijän lakko-oikeuteen työtaistelun äärimmäisenä keinona, mutta laittomuuksiin hän puuttuisi terhakammin. Minusta olisi kyllä äärimmäisen ihmeellistä jos presidenttiehdokas olisi laittomien lakkojen tai muidenkaan laittomuuksien hyväksyvällä kannalla.

Ihmettelen enemmän lakkokenraalien rajua ulostuloa laittomuuksien puolustajina, ovathan he niitä sopimusyhteiskunnan kivijalkoja ja takuumiehiä. Miehiä, jotka saavat leipänsä sopimisen kautta – ei laittomuuksiin yllyttämisestä.

Toinen punakoneen käynnistysyritys on ehdottomasti valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen haaste muille puolueille ja presidenttiehdokkaille veronkorotustalkoisiin. Nämä talkoot on suunniteltu vain varakkaille ihmisille, sen enempää määrittelemättä sitä, missä se varakkaan kansalaisen raja kulkee.

Eli tehtäisiin valtionvarainministerin työt tästä eteenpäin talkoilla, tai ainakin silloin kun on ikäviä uutisia kansalaisille? Populismia sanon minä, koska yleisesti on tiedossa, että Suomessa on niin vähän rikkaita ihmisiä, että saadut laskennalliset verotulojen lisäykset ovat valtiontalouden kannalta nimellisiä. Ottaen huomioon vielä sen tosiasian, että tässä rikkaiden kansanosassa osataan verosuunnittelun alkeet sen verran hyvin, että vaikea on kuvitella valtiolle kovin muhkeaa saalista.

Eroa viime hallituskauden valtionvarainministeri Jyrki Kataisen toimiin työttömyyden estämiseksi ja sen haittojen hoitamiseksi on paljon. Siinä missä Katainen halusi lisätä työllistämisen edellytyksiä verovarojen kasvattamiseksi, niin Urpilainen haluaa vain verottaa kansalaisia lisää ja torjua vielä menojen leikkaukset. Nähtäväksi jää, onko tämän operaation saldo edes positiivinen ja onko edessä sen vuoksi demareilla taas yhden vaalilupauksen rikkominen. Nimittäin arvonlisäveron korottaminen on sellainen talkoo johon kaikki osallistuvat.

Näin jälkikäteen on helppo todeta, että se Lipposen PÖÖÖ-video olisi saanut jäädä tekemättä ja sen mukana demareiden gallupkannatus romahtamatta. Nyt on ilmassa vähän sellaista henkeä, että demareiden leireissä paniikki leviää ja silloin selvät asiat sotketaan ja vaikeat jätetään sijoilleen.

Olemme nähkääs kohta sellaisen tosiasian edessä, että vasemmisto joutuu päättämään millaisen porvarin taakse he menevät presidentinvaalien toisella kierroksella. Onko ehdokas hallituspuolueesta vai oppositiosta. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Presidentinvaalien ennakkoäänestyksen kohta alkaessa, on erilaiset gallupit tulleet entistä mielenkiintoisemmiksi seurata. Pienetkin prosenttiyksiköiden muutokset aiheuttavat kovin erilaisia tulkintoja ehdokkaiden välisistä eroista. Erään tulkinnan mukaan Sauli Niinistön kannatus on laskenut dramaattisesti vaikka muiden ehdokkaiden yhteenlaskettu kannatus jää Niinistöä heikommaksi. Jos näin on vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen, ei toista kierrosta tarvita.

Ilolla otan vastaan Pekka Haaviston kannatuksen kasvun. Hän on kampanjoinnissaan pystynyt tuomaan omaa persoonaansa ehkä kaikkein parhaiten esiin. Rauhallinen ja asiantunteva esiintyminen on hyvää mainosta tässä presidenttivaalikampanjaviidakossa. Hän on selvästi saanut eniten epävarmoja äänestäjiä pohtimaan omaa kantaansa ensimmäisellä kierroksella.  Pidänkin häntä varmimpana ehdokkaana toiselle kierrokselle Niinistön seuraksi.

Paavo Väyrynen on yrittänyt keventää omaa julkisuuskuvaansa vitsailemalla lähes jokaisesta asiasta. Se kuinka uskottavaa se on Kekkosen ajan mieheltä, jää nähtäväksi. Epäily tuskin kuuluu kuitenkaan kaikkein vankimpien Keskustan kannattajien toimenkuvaan. Parhaan kuvan sain uskosta Paavon kaikkivoipaisuuteen Timo Kallilta, viime kauden Keskustan eduskuntaryhmän ryhmyriltä saunaosaston turinoissa. Kun häneltä tiedusteltiin Väyrysen mahdollisuuksia eduskuntavaaleissa päästä läpi Uudeltamaalta, hän vastasi, että Paavo tulee läpi niin kauan kuin henki pihisee ja pari kautta sen jälkeenkin.  Sen me nyt tiedämme pettäneen, mutta Väyrynen säästelikin itseään suurempiin koitoksiin.

Paavo Lipposelle viimeiset galluptulokset eivät ole luvanneet hyvää. Alun terhakka kannatus taisi kuvata enemmän Kokoomuksen pelkoa Lipposen jykevään ja töksähtelevään johtamistyyliin. Nykyiset tulokset taitavat näyttää enemmänkin, että Lipposen edustama sosialidemokratia ei ole sama mitä kannattajat odottavat.

Oma lukunsa on hänen kiukuttelu lehdistön kanssa. Se mikä onnistui pääministerinä ollessa, ei ole nyt sopivaa, kun ehdokkaalla pitäisi olla nöyryyttä edes hitusen.

Lipposen TV-mainoksen saama tyrmäävä vastaanotto ei mielestäni ollut ehdokkaan oma moka. Laittaisin sen kampanjatiimin virhearvioinnin piikkiin. Sillä tuskin on Lipposen vika, että hänen annetaan sanoa 20 sekunnin mainoksessa PÖÖÖ ja siihen perään viiden sanan lauseen. Ymmärrän herättävän idean, mutta hän tuli tahtomattaan imitoineeksi omaa hahmoaan takavuosien poliittisesta satiirisarjasta ITSEVALTIAAT. Hyvin imitoikin, ja se ei ole näissä kilpailuissa eduksi.

Timo Soini tuskin yltää uuteen jytkyyn. Ei sillä, etten laskisi häntä varteenotettavaksi ehdokkaaksi, mutta kun hän on vain lomaillut tähänastisen vaalikampanjan. Kyse on kuitenkin suorasta kansavaalista, jossa me kansalaiset valitsemme Suomelle keulakuvan. Sanon keulakuvan, koska minusta presidenttiys on paljon muutakin kuin keskustelua valtaoikeuksista.

Jotenkin tuntuu, että ei riitä vain kampanjatoimiston ja muutamien yksittäisten aktiivien vakuuttelu Soinin aidosta halusta presidentiksi.  Ei riitä, vaikka vannotaan puolueessa olevan muitakin tähtiä kuin istuva puheenjohtaja ja puolueen pystyvän jatkamaan aallon harjalla vaikka Timosta presidentti tulisikin. Minä kysyn, kuka se manttelin perijä sitten olisi? Minusta Mestarijätkälle ei ole seuraajaa, vaikka halukkaita olisikin.

Muut ehdokkaat menevät mielestäni marginaaliin. He ovat mukana kasvattamassa puolueen medianäkyvyyttä ja sillä hyvä. Toivotan, en puolueeni puolesta, vaan omasta puolestani, Paavo Arhinmäelle kuitenkin kohtuullista onnistumista. Vaikka olemme poliittisen agendan äärilaidoilla, on hän sen verran kova jalkapallofani ja luotettava eduskunnan jalkapallojoukkueen maalivahti, että toivotan jaksamista lopunajan kampanjointiin.