Kouvolan Sanomien ( 25.09) mukaan Sosialidemokraatit etsivät julkkisnaista ehdokkaaksi eduskuntaa. Kouvolan työväenyhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Saarisen mukaan he pitävät auki ovea julkisuuden henkilölle, jolla ei ole välttämättä poliittista taustaa. Mitä tahansa ehdokasta kuulemma ei olla etsimässä, yhteyksiä Kouvolaan tulee olla.

Jukka Nyberg kuvaa Kuusankosken sosialidemokraattien äänisaalista romahdukseksi. Kuusankosken sosialidemokraatit ry puheenjohtaja Tuomas Valtonen selittää äänimäärän hävikkiä uusilla ehdokkailla sekä sisäisillä ristiriidoilla.

Asia ei tietysti kuulu minulle mitenkään, olenhan tiukasti Kokoomuslaisessa uskossa, mutta minua tämä demareiden paikallinen tilanne ihmetyttää. Minä ainakin tietäisin monta hyvää paikallista, luotettavaa demarinaista ehdokkaaksi.

Onko todella niin, että omien joukosta ei kyvykkyyttä ja halukkuutta olisi löytynyt jos aidosti olisi mukaan kysytty sekä sitouduttu ehdokasta tukemaan.

Kouvolan Muodin Yö on jo ohi mutta hirven metsästys alkaa suurimmassa osassa maata tänään ( 25.09). Eikun metsästysonnea julkkisjahtiin.

Keskustelu pakkoruotsista on ollut vilkasta Kokoomuksen kesäisen puoluekokouksen jälkeen. Varsin monen mieleen jäi kokouksen päätös (edes jonkinlainen) pakkoruotsista luopumiseksi. Nyt keskustelua aiheesta Kaakkois-Suomessa on aktivoinut pääministeri Mari Kiviniemen ehdotus alueellisesta kokeilusta Venäjän kielen hyväksi.

Opetusministeri Henna Virkkusen kanta on kuitenkin edelleen hallitusohjelman mukainen, eikä Kiviniemen ehdotus näin ollen ainakaan lähitulevaisuudessa toteutune. Ruotsin kielen vahva historiallinen tausta vaikuttaa yhä voimakkaasti päätöksiimme. Virkkusen mukaan tarvittaisiin todella vahvat perusteet, jos kotimaisten kielten opetusperiaatteista luovuttaisiin.

Näin varmasti on, siksi ainakin itäisessä Suomessa asiasta halutaan keskustella. Yksi vahva peruste on se, ettei ruotsin kieltä tarvita arkikäytössä, eikä kaupankäynnissä. Venäjän kielen osaamattomuus puolestaan koetaan jo kauppaa ja arkielämää rajoittavaksi tekijäksi.

Herää kysymys siitä, että miksi pienen Suomen kannattaa opetella kieltä, jota puhuu toinen melko pieni kansa läntisessä naapurissa? Maailma on muuttunut paljon siitä, kun Ruotsin ja Suomen suhdetta toisiinsa on aikanaan määritelty tai ruotsin kielen osaamisesta on ollut meille erityistä hyötyä. Liittäisin tähän kielipolitiikkakeskusteluun mieluusti ajattelun kansallisista avaintekijöistä Suomen ja suomalaisten menestymisessä maailmalla.

En kannata sitä, että pakkoruotsista luopumisella vähennettäisiin kielten opiskelua. Haluan valinnanvapautta kielten opiskeluun. Englannin kielen lisäksi jonkin toisen vieraan kielen opiskelun pitäisi olla pakollista. Venäjä, saksa, ranska tai espanja tulevat mieleeni ensimmäiseksi. Toinen vahva peruste olisi vahvistaa suomalaisten kielellistä osaamista niissä kielissä, joita maailmalla tarvitaan. Toki ruotsiakin pitäisi edelleen kaikkien halukkaiden saada lukea.

Hongkong on yksi maailman kaupan keskuksista. Se on sitä varmasti sijaintinsa vuoksi, mutta kielelliset syyt vaikuttavat myös. Hongkongissa on myös kaksi virallista kieltä, englanti ja kiina. Nämä kaksi kieltä yhdistävät sekä kansoja että maanosia.

Suomessa pitäisi vahvistaa kielten opetusta maailman valtakielien suuntaan. Maailma ympärillämme muuttuu myös kieliasioissa ja senkin kanssa on elettävä parhaalla mahdollisella tavalla. Kielimuurit pitää murtaa ja suhtautua tulevaisuuteen luovasti.

Mielestäni se, että ruotsin kielen pakko-opiskelusta luopuminen vaatii lain muuttamista, ei saa olla esteenä kansainvälistymiselle ja kehitykselle. Eletään ajassa – silloin pärjäämme!

Suomi on lupautunut kulkemaan kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Siihen tarvitaan kaikkia päästöttömiä energialähteitä sekä kannusteita siirtyä päästöttömiin polttoaineisiin ja teknologioihin.

Vihreä verouudistus on myös arvovalinta. Mielestäni on oikein, että verotuksen painopistettä siirretään työn verottamisesta kulutus-, haitta- ja ympäristöveroihin. Verouudistuksen lähtökohtanahan on tukea ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Kannustaminen verotuksellisin keinoin ympäristöystävälliseen suuntaan on järkevää. Saastuttamisen lasku olisi tulevaisuudessa suurempi.

Kela-maksun eli käytännössä työllisyysveron poistamisen yhteydessä sovittiin jo aiemmin, että se kompensoidaan energiaverojen korottamisella. Opposition muistamattomuutta asiassa on syytä ihmetellä. Kela-maksun poisto helpotti kuitenkin monia paljon työllistäviä tahoja. Esimerkiksi kunnille se merkitsi yli 250 miljoonan euron vähennystä työnantajamaksuihin. Tämänkään työllistävää vaikutusta ei pidä unohtaa.

Verouudistuksesta päätettäessä sovittiin, että uudistuksen vaikutuksia seurataan ja jos tarvetta ilmenee, muutoksiin ollaan valmiita. Hallituksen tarkennettu esitys, jossa sovittiin maakaasun veronkorotuksen porrastamisesta, on nykyaikaa ja joustavaa. Vastuullinen päättäjä huomioi uudet tiedot ja näkökannat.

Vihreä verouudistus osoittaa, että emme ainoastaan puhu ympäristöystävällisestä verouudistuksesta, vaan myös toimimme lupaamaamme suuntaan. Tavoite kerätä rahaa hyvinvointiyhteiskunnan tarpeisiin, toteutuu nyt ympäristöfiksulla tavalla.

Keskustelu uudesta vaalirahalaista heräsi taas eloon eduskunnan aloittaessa viimeisen syysistuntokauden ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Oman lisämausteensa soppaan antoi nyt poliisi joka lausui hämmentävästi, että on ihan herrassa, mihin poliittisten yhdistysten ja valitsijayhdistysten keräämät varat jatkossa menevät. Mielestäni näin on ollut aina – ei pelkästään uudistuksen jälkeen.

Olen lausunut jo moneen kertaan, että uusi vaalirahalaki ei tuo mitään oleellista uudistusta entiseen. Ehdokkaan pitäminen ilmoitusvelvollisena, eikä kirjanpitovelvollisena on edelleen suurin yksittäinen epävarmuutta lisäävä tekijä kilpailussa äänestäjistä. Kaikki perustuu rehellisyyteen samalla tavoin kuin aikaisemminkin.

Demariehdokkaiden vaatimukset erikseen sovittavasta vaalirahakatosta on oma lukunsa. Kaunis ajatus, jonka seuranta voi perustua vain rehellisyyteen. Kouvolan Sanomien ( 06.09) jutussa tuli hyvin keskustan istuvien kansanedustajien mielipiteenä julki se mikä on kolikon toinen puoli. Vaikka kampanjoiden pysyminen kohtuudessa on kaikkien etu, niin rajoittamisessa on omat riskinsä.

Edustajakollegojeni toiveet vaikka alemmastakin katosta kuin ehdotettu 30 000 € kertoo omaa kieltään asian monimutkaisuudesta. Demariehdokkailla tuskin oli tarkoituksena turvata istuvien edustajien tulevaisuutta, minkä vaalirahakatto saattaisi toteutuessaan tehdä. Onhan selvää, että mitä alhaisempi raja saataisiin sovittua, niin sitä vaikeampi olisi istuvaa kansanedustajaa haastaa.

Tosin demareilla on Kymessä sen verran paljon edustajan paikasta luopujia, että samallaista istuvan kansanedustajan haastamista heillä ei ole kuin muilla suurilla puolueilla. Toive kohtuullisesta, samansuuruisesta vaaleihin käytettävästä rahamäärästä, on siis ymmärrettävää ja heille toimivaa politiikkaa.

Koko järjestelmän kannalta olisi parempi, että keskityttäisiin avoimuuteen ja rehellisyyteen eri rajoitusten sijaan. Mielestäni olisi yksinkertaisinta, että puolueet suosittelisivat ehdokkailleen oman kampanjansa rahaliikenteen hoitamista toimivan aatteellisen perusyhdistyksen kautta. Näissä on omat tilintarkastajat ja yhdistyksen hallitus vastaa toiminnasta kokonaisuudessaan. Eli valvonta tulisi suoritettua paremmin, kuin sitä nyt edellytetään.

Oman valitsijayhdistyksen perustaminen parin luotettavan kaverin kanssa ei välttämättä ole juuri nyt se asia johon kannattaa panostaa. Keskustan ex puoluesihteeri Korhonen jo sitä kokeili tunnetuin seurauksin.

Hoidin viime eduskuntavaaleissa oman rahaliikenteeni Kymen Lukon Kokoomuksen kautta. En ole jäsenenä yhdistyksessä, joten en voinut vaikuttaa myöskään päätöksentekoon. Suosittelen tätä mallia kaikille ehdokkaaksi aikoville. Kun et ole päättämässä sinua koskevissa raha-asioissa, jää aikaa enemmän kentällä olemiseen ja toiminnan läpinäkyvyys on taattu.

Presidentti Tarja Halonen otti Urho Kekkosen 110 vuotisjuhlaseminaarissa puheessaan esille viimekesäisen Keskustan pääministerin vaihtotalkoot. Hän sanoi ja mielestäni aivan oikein, että eduskunta jää tällaisessa toiminnassa vain muodolliseksi toimijaksi. Tottahan tämä olikin.

Itse otin tähän asiaan kantaa jo heti keskustan asiasta uutisoidessa joulukuussa 2009. Ohessa pieni lainaus blokistani 2009 joulukuusta.

”On oikeastaan aika ihmeellistä edes väittää, että pääministeriys seuraa Keskustan puheenjohtajuutta. Ymmärrän kyllä keskustalaisia, hehän olivat kaksi vuotta sitten omissa juhlapuheissaan jo valmistautumassa Matti Vanhasen kolmanteen hallitukseen.  He unohtivat silloin, että kansa päättää äänestämällä, ei keskusta yksin sitten, kun ovat siihen kykeneviä.

On hyvä vielä muistaa, ettei näytä kovin hyvältä puhua omasta ehdokkuudestaan Keskustan puheenjohtajaksi ja samalla vaatia siihen liitettäväksi automaattisesti pääministeriyttä. Asialla saattaa olla KMS:n tuki, mutta tuskin koko kansan.

Kansa saisi pelonsekaisin tuntein seurata mitä ilmoittaa omasta innokkuudestaan vaativaan tehtävään Väyrynen, Kaikkonen tai Mieto. Ketkä ovat Karpelan suosikit tähän tehtävään. Vai kuuluuko ääni perunakuopasta ja vaatii Korhosta pääministeriksi.”

Näin siis Joulukuussa 2009, onneksi kaikkein pahimmat ennustukseni eivät toteutuneet, mutta ajattelemisen aihetta tässä kyllä on. Nimittäin normaalimenettelyssä eduskuntavaalien jälkeen tai hallituksen muutoin erottua tasavallan presidentti ilmoittaa eduskunnalle pääministeriehdokkaan eduskuntaryhmien neuvotteluiden tuloksen perusteella ja eduskunnan puhemiestä kuultuaan.

Nythän Kiviniemi valittiin käytännössä Keskustan esittelystä, jonka sitten eduskunta siunasi.

Vaikka asiassa ei käynyt mitään perustuslaillista ongelmaa, olen presidenttimme kanssa samoilla linjoilla. Sillä jos…

-         Puolue A on saanut vaaleissa kansan tuen ja pääministerivaaleihin osallistunut puolueen puheenjohtaja valitaan presidentin esittelystä pääministeriksi. Seuraavana kesänä hän ilmoittaa vetäytyvänsä hommasta henkilökohtaisiin syihin vedoten.

Puolue A valitsee maalle uuden pääministerin puoluekokouksessaan omien voimasuhteidensa ja vahvojen miestensä siivittämänä.

Mitä jos myöhemmin selviäisi, että valittu pääministeri on eniten erilaisia vaalitukia saanut henkilö, mutta ilmoitus on vielä täydentämättä.

 Kysymys kuuluu näin.

 -         Onko pääministeri kansan haluama?

-         Onko pääministeri puolue A:n valitsema?

-         Onko pääministeri todellisuudessa vain tukijoidensa valitsema?

Esimerkki on tietysti vain kuviteltu esimerkki, mutta ajattelemisen aihetta se kuitenkin antaa, ovathan kaikki antaneet oman vaalirahaselvityksensä. Vai ovatko?