Yrittäjyys on noussut aimo harppauksen arvostuksessa eteenpäin valtiovallan silmissä. Yrittäjäpoliittisia ohjelmia sorvataan ja pienyrittäjyyden työllistävään vaikutukseen uskotaan juhlapuheissa.

Suuret yritykset parantavat toimeentulo mahdollisuuksia viemällä tuotantoaan maamme rajojen ulkopuolelle, jotta he pystyisivät vastaamaan paremmin kansainväliseen kilpailuun. Asiaa on selvitetty suomalaisille välttämättömänä toimenpiteenä, jotta suomessa olevat työpaikat säilyisivät. Näin asia varmaankin on, sitä en kiellä.  Ongelmaksi muodostuukin se, että Suomen sisämarkkinoilla toimivat yritykset ovat joutuneet pikkuhiljaa vaikeuksiin. Kun suuryritykset sopivat työelämän pelisäännöistä, jää pienten tarpeet helposti huomioimatta. Tämä siitä huolimatta, että Suomessa tarvetta palkata  uusia työntekijöitä tulevaisuudessa olisi juuri pienillä yrityksillä.

Ratkaisuna tähän suomalaiset palvelu ja pienyritykset joutuvat ulkoistamaan omaa toimintaansa eri tavalla. Käytetään vuokratyövoimaa tai kerrotaan työtekijöille että hommia kyllä löytyy, jos ryhtyy yrittäjäksi omaan ammattiinsa. Tällöin hän itse hoitaisi samat työt itsenäisenä yrittäjänä, huolehtien itse kaikki sivukulut. Tällainen ”pakkoyrittäjyys”  on viime vuosina lisääntynyt todella paljon ja se horjuttaa jo suomalaista työelämän sopimuskenttää. Ennen sanottiin, että yritysten paras voimavara on työntekijä, miten on tänään? . Ne yritykset, joilla olisi tarvetta palkata lisää työvoimaa, esim. kauppa, ravintolat ja muut palveluiden tuottajat, kunnat mukaan lukien, joutuvat helposti tähän ” ulkoistamisen ” kierteeseen ja silloin unohtuu yksilön etu.

Suomessa työntekijä maksaa yritykselle aivan liian paljon, kun lasketaan mukaan kaikki työllistämisen sivukulut. Yritysten on pakko leikata työvoimakustannuksia pysyäkseen mukana kilpailussa ja tämä on hyvä keino. Onko se moraalisesti oikein kun ihmiset työtä etsiessään joutuvat tällaiseen hullunmyllyyn, vain koska neuvotellut pelisäännöt ovat liian kovia noudatettavaksi. Työntekijöiden etujärjestöt ovat pitäneet tiukasti kiinni saavutetuista eduista ja irtisanomissuojaa halutaan parantaa vielä entisestään. Ymmärrän tämän, mutta näen myös, että se lisää juuri näitä edellä mainitsemiani ongelmia

Miten tämä on mahdollista? ” pakkoyrittäjyyttä ” ja vuokratyövoimaa yhdessä maailman kilpailukykyisemmistä valtioista. Miksi hyvinvointivaltiota tehdään tai oikeammin ylläpidetään hyvinvoinnin kustannuksella?

Uudelta veroratkaisulta odotettiin paljon. Tupolta odotettiin paljon. Miten kävi? Pannukakku, sanon minä. Eriyhteyksissä on aina joku sanonut, että oli siinä se ja se hyvää. Mutta, niin paljon työtä ja niin vähän realisoitavaa tulosta. Jos työllistämisen tukeminen oli yksi tärkeimmistä tavoitteita, niin veroratkaisu oli täysi floppi. Kahden  veroprosentin veroale ei tunnu missään pieni ja keskisuurissa yrityksissä ja näin ollen se ei luo yhtään uutta työpaikkaa. Veroratkaisusta puuttui rohkeus kokonaan .Kun jotain uutta ollaan tekemässä, pitäisi miettiä onko tämä uudistus vai vanhasta huono päivitys ja mikä oli tavoite!

En ole koskaan ymmärtänyt miksi meillä kaikilla yrityksillä täytyy olla sama veromalli. Eli miksi kolmen hengen pienyritys suomessa maksaa veroa saman mallin mukaan kuin kansainvälinen Nokia? Toimintaympäristö on varmasti aivan erilainen. Kysymys on tänäpäivänä  todella aiheellinen. Tiedämme, että lisätyöllistämiselle olisi tarvetta, niin miksi veroale oli PK- sektorin yrityksille vain kaksi prosenttia, kun sen piti olla kaksikymmentä. Pienyrityksissä veroista säästynyt raha synnyttäisi varmasti uusia työpaikkoja ja investointeja.

Jos Työllistäminen on suomessa edelleen ykköstavoitteena, niin meidän tulisi pohtia mitkä asiat ovat sen esteenä, eli mitkä kustannukset palkan päällä ovat ehkä liikaa yrittäjälle. Voisimme pohtia olisiko oikein, että valtio ottaisi äitiydestä koituvat kustannukset itselleen, sairastumisesta johtuvat poissaolot maksaisi valtio kahden päivän jälkeen, lasten sairastumisesta johtuvat kustannukset maksaisi valtio jne.

Ihmisen hyvinvointi syntyy työstä, yrittämisestä ja välittämisestä. Työn merkitystä ihmisen hyvinvoinnille ei osata arvostaa, ennen kuin jostain syystä jää ennenaikaisesti työelämästä syrjään. Syynä voi olla pitkä sairaus, eläkkeelle jääminen tai vaikka työttömyys. Työssäkäynti luokin meille pohjan hyvinvointiin ja mahdollisuuden arvokkaaseen ja sisältörikkaaseen elämään.

Mielestäni ihmisen perusoikeuksiin Suomessa kuuluu mahdollisuus työntekoon. Kun ihmisellä on paikka, johon aamulla lähteä, hän tuntee olevansa yhteisön tärkeä jäsen. Nuorelle, työelämän kynnyksellä olevalle ihmiselle on erityisen tärkeää päästä työelämään heti kiinni. Ei ole oikein, jos nuori joutuu opettelemaan tulemaan toimeen pelkillä korvauksilla.

Olen itse varma, että työ luo hyvinvointia. Kun ihmistä odotetaan, odotettiinpa häntä sitten omalla työpaikalla, yrityksessä, opinahjossa tai kotona, hän kokee olevansa yhteisön tärkeä jäsen. Tässäkin mielessä työllisyyden arvostamisella ja kehittämisellä on suuri sosiaalinen merkitys.

Mielestäni meidän tulisi pohtia vakavasti sitä, että onko vastikkeettoman työttömyysrahan jakaminen hyvä tapa hoitaa työttömyyttä. Olisivatko ihmiset onnellisempia, jos yhteiskunta velvoitettaisiin tarjoamaan myös työpaikan? Vaikuttaisiko työpaikka, työkaverit, työn tuomat rutiinit niin, että ihmiset voisivat paremmin?

Suomessa käytetään mielialalääkkeitä ennätystahtiin, vaikka meillä menee tilastojen valossa ehkä paremmin kuin koskaan aikaisemmin. En pidä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan hienona arvona sitä, että meillä on varaa pitää satojatuhansia ihmisiä työttömänä kotona. Se nakertaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa sisältäpäin huomaamatta. Liian moni suomalainen ei ole onnellinen arjessaan.

Mielestäni Suomi omaa niin vahvan talouden, että se riittää tuottamaan riittävän rahoituksen monipuolisten palveluiden järjestämiseen. Laadukkaan terveydenhuollon, turvallisen elämän lapsuudesta vanhuuteen ja hyvän koulutuksen lisäksi meidän tulisi vaatia oikeutta olla mukana rakentamassa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa omalla, tärkeällä työpanoksella